TURVESAUNA


Tervetuloa  turvesaunaan ! 



Helpotusta vaihdevuosioireisiin

Aino Klinikoilla toteutettu maailman ensimmäinen turvesaunan vaikutusten tutkimus osoitti, että turvesaunasta on apua vaihdevuosioireisiin. Kahdesti viikossa kolmen viikon ajan saunoneiden naisten vaihdevuosioireet lievittyivät merkittävästi. Vaikutus myös säilyi vähintään seuraavan kuukauden ajan. Turvesaunomista voidaankin suosittaa vaihdevuosioireiden hoitoon. Metsäkansan Ainolassa järjestetään hoidollisia ”vaihdevuosisaunoja”. 
Turvesauna on ikivanha keino hoitaa ihosairauksia, stressiä ja kauneutta. Ohjelmaan sisältyy pieni luento turvehoitojen historiasta, turvehoitomuodoista, sekä mihin saatu apua eurooppalaisten tutkimusten mukaan. Turvesaunassa voi peseytyä ensin ja lämmitellä pienissä löylyissä, jotta ihohuokoset avautuvat vastaanottamaan hoitavan turpeen. Turvetta, jota käytän voi aivan yhtä hyvin levittää kuivallekin iholle! Jokaiselle turvesaunojalle annan kulhon, jossa on turvetta. Sitä levitetään pyörivin liikkein keholle ja toinen toistensa selkään. Hoitaja avustaa myös tarvittaessa. Turvesaunassa nautitaan vettä, sillä keho alkaa hikoilemaan reilusti turpeen vaikutuksesta, vaikka lämpötila on saunassa vain n. 60 astetta! Turve huuhdellaan keholta pelkällä vedellä. Iho on puhdas ja pehmeä hoidon jälkeen.
Kaikki, jotka voivat normaalistikin saunoa, ovat tervetulleita turvesaunaan.
Turvehoitoja ei suositella jos:
*on sydämen keinoläppä tai tahdistin, olet ollut leikkauksessa ½ vuoden sisällä, olet raskaana, sinulla on kuumetta, akuutti tulehdus. Huono yleiskunto samoin epäselvät diagnoosit estävät saunomisen turvesaunassa.
Varaathan paikan lauteilta, tilaa on 5:lle kerrallaan.Hoitoturpeen vaikutukset: 
Turvehoito soveltuu iho-ongelmien hoitoon, ihottumiin, aknen, atoopisen ihon ja psoriasiksen hoitoon. Lihasperäisten jännitystilojen laukaisuun ja särkyyn, reumaattisiin kipuihin, laihdutuksen tueksi, hormonaalisen selluliitin hoitoon, vaihdevuosivaivojen lievitykseen, stressin poistoon, kauneuden hoitoon sekä verenkiertoa ja aineenvaihduntaa vilkastuttavana tukemaan yleistä hyvinvointia.  Turpeessa on humusaineita, joilla on tärkeä merkitys nivelreumapotilaiden hoidossa. Humiinit sitovat reumatekijöitä ja kuona-aineita itseensä, sekä parantavat hormonitoimintaa ja solujen uusiutumista.

              TURVESAUNAHINNAT:
koko hoito 30 €  / hlö / 3 hlö ryhmässä/ ,40€/hlö/2hlö ryhmässä/  60€ - yhdelle /75€ turvesauna+Taktiilistimulointi hieronta 1,5t/
yhdistää myös esim. intialainen päähieronta tai hunajahieronta! 


TURVESAUNAHOIDOISSA saunotaan, peseydytään ja levitetään turve keholle.
 Hoitoaika 35 min.
                                                                                            


                         








Комментариев нет:

Отправить комментарий